Lolland Forsyning

Lolland Forsyningin kaukolämpöyhtiö Søllestedissä on ensimmäinen, jossa Savosolarin tuplalasisia keräimiä käytettiin suuressa mittakaavassa. Tuplalasinen ratkaisu vähentää lämpöhäviötä keräimeen etupuolen kautta, parantaen hyötysuhdetta erityisesti korkeilla lämpötilatasoilla ja vuoden pimeämpänä ajanjaksona. Søllestedin kaukolämpöyhtiö tuottaa energiansa noin 500 verkkoon kytketylle kiinteistölle aurinkolämmön ohella 5 MW kiinteän polttoaineen biokattilalla, jonka pääasiallisena polttoaineena toimii olki. Tarvittaessa lämpöä tuotetaan myös öljykattilan turvin.

Søllestedin keräinkenttä on niin sanottu hybridikenttä, jossa on sekä Savosolarin yksi- että tuplalasisia keräimiä. Yksilasiset keräimet on sijoitettu keräinrivien viileämpiin päihin ja kaksilasiset ovat rivien kuumassa päässä, josta lämpöhäviöt olisivat yksilasista keräintä käytettäessä huomattavasti suuremmat.

Søllestedin keräinkentän poikki kulkee maanalainen viemäriputki, jonka huoltotoimenpiteitä varten viemärille tuli taata esteetön pääsy myös keräinjärjestelmän asennuksen valmistuttua. Savosolarin toimittamassa ratkaisussa optimoitiin lämmön saanti käytettävissä olevalta maa-alalta samalla taaten pääsy tekemään viemäröintiin liittyviä huoltotöitä.

Sijainti

Tanska

Rakennusvaihe

Valmis

Tyyppi

Kaukolämpö

Keräinten määrä

317

Keräinten pinta-ala

4700 m2
, gross

Keräintyyppi

Savo 15 DG

Teho

3500 kW

Energiantuotto

–

Sakarinmäen koulu

Sakarinmäen koulukeskuksen lämmitysjärjestelmä saneerattiin koulun laajennuksen yhteydessä. Vanha öljykattila jätettiin varareserviksi ja koulukeskuksen päälämmitysmuodoksi valikoitui maalämpö, jonka tueksi Savosolar toimitti aurinkokeräinkentän. Ensimmäisen käyttövuotensa aikana käyttöveden ja tilojen lämmitystarpeesta noin 80% katettiin uusiutuvin energiamuodoin.

Tilanteesta riippuen, aurinkokeräinten tuottama energia ohjataan:
1. suoraan käyttöveden ja tilojen lämmitykseen,
2. lämpöpumpulle nostamaan sen COP-arvoa,
3. lämpökaivoille myöhempää käyttöä varten.

Consti Talotekniikka

Aurinkolämmitys soveltuu erinomaisesti uimahallien lämmitykseen. Tyypillisesti uimahallien lämmöntarve on suurta, mutta lämpötilatasot ovat suhteellisen matalia. Juuri tällaisissa kohteissa aurinkokeräimet toimivat korkeimmalla mahdollisella hyötysuhteellaan.

Uimahallien käyttöprofiilissa on kuitenkin usein yksi aurinkolämmön hyödyntämistä vaikeuttava seikka – uimahallit usein suljetaan muutamiksi viikoiksi kesällä – eli ajankohtana, jolloin aurinkolämmön tuotanto olisi kaikkein korkeimmillaan.

Hämeenlinnan uimahallin tapauksessa tämä haaste ratkaistiin kaksisuuntaisella kaukolämpökytkennällä. Kesäkaudella aurinkokeräinten tuoton ylittäessä kiinteistön oman kulutuksen, lämpöenergia ajetaan Hämeenlinnan kaupungin kaukolämpöverkkoon. Uimahalli siis toimii tilanteesta riippuen joko kaukolämmön tuottajana tai kuluttajana.

Creutzwald

Aurinkolämpöjärjestelmän koko on yli 5 600 m2 ja se tuottaa vuodessa yli 2 600 MWh puhdasta energiaa. Kyseessä on Savosolarin neljäs projekti Ranskan markkinoilla. Savosolar on toimittanut suurimman osan aurinkolämpövoimalasta, mukaan lukien keräinkentän, putkiston, lämmönvaihdinaseman suunnittelun ja toteutuksen sekä automaation. LFDE:n tytäryhtiö omistaa ja käyttää aurinkolämpöjärjestelmää ja myy lämpöä Creutzwaldin kunnalliselle energialaitokselle ENES Creutzwaldille, joka omistaa kaukolämpöverkon.

La Française de l’Énergie (LFDE) on Euronext-listattu pörssiyhtiö, joka on markkinajohtaja vähäisen hiilijalanjäljen energiantuotannossa. LFDE tuottaa kaasua, vihreää sähköä ja lämpöä Pohjois- ja Itä-Ranskassa ja Benelux-maissa. LFDE on vuodesta 2019 alkaen kehittänyt toiminta-alueellaan aurinkosähkö- ja aurinkolämpöprojekteja vähentääkseen kuluttajakäyttäjien hiilijalanjälkeä. Tämän ensimmäisen aurinkolämpöprojektin kautta LFDE vahvistaa sitoutumistaan ympäristönsuojeluun kehittämällä uusiutuvan energian projekteja, priorisoimalla ympäristöhyötyjä ja pienentämällä energiakustannuksia.